lauantaina, elokuuta 11, 2007

Jälleen osallistun

Viime kerrallahan tein sen pitsikaarrokeneuleen. Hieno tuli, ja ihan itselle. Yleensähän teen neuleita muille, harvemmin itselleni.

Puikoille on jo päässyt ja itseasiassa ovat valmistuneetkin malli 94 ja 95, eli vauvalle pusero ja housut. Asusta löytyy postausta omasta blogista täältä.
Kuten huomaatte, malli koki aikamoisen muodonmuutoksen. Lanka on ihan eri, Karaoke-lanka jossa on puolet jotakin silkkiä. Malliin en laittanut pintaneuletta koska tuossa langassa oli ihania värimuutoksia ja minusta tuo ei enää kaivannut mitään ylimääräistä.

Koska tällä kertaa Novitalehti oli minusta niin älyttömän hyvä niin puikoille pääsee muutakin mukavaa.
En tiedä onko säännöt muuttuneet viimekerrasta, että saako tehdä mitä vaan ko. lehdestä vai onko ollut äänestystä taas malleista.... mutta aion tehdä:

Malli 71. Novita Wool Pääkallopaita kertaa kaksi. Nämä tulevat jossain vaiheessa tekoon, menevät joululahjaksi. Luultavasti ihan lehden väritysten mukaisesti

Malli 80. Novita Kuura tytön poolopaita. Tämän teen varmaan mutta Teddyllä jota minulla on varastossa pari kiloa...

Malli 86. Novita Mambo vauvan paita. Tähän minulla on jo langat, aion tehdä näitä kaksi kappaletta. Lankana käytän Novitan Karuselli-lankaa (entinen Fiesta)

Mallit 88-91. Novita Wool vauvan asustesetti. Vaan sen takia että minulla on SeijaP:ltä saatua ihanaa merinowoolia ja siksi että lähipiirimme on lisääntyneet uhkaavan nopeasti.

Syksy 2007 ekstra Malli 3: Novita 7-veljestä pitkät palmikkosukat. Näihin minulla on jo valmiina Retu-sukkalankaa, jota ostin Menita Outletista viime viikonloppuna, eurolla sai 100g. Näitä teen niin paljon kunnes kyllästyn malliin tai vaihtoehtoisesti kun Retu loppuu.

Nämä eivät ole siis mitenkään heti tehtäviä. Suurin osa noista menee joululahjoiksi, eli tavoite on tyyliin "ennen joulua". Kuinkahan kauan näitä on aikaa tehdä?!?
Nyt on pari kiireellisempää projektia menossa, tuparilahjoja ja synttärilahjoja ja yhdet tilatut vaippahousut pitänee laittaa tänä viikonloppuna jo puikoille.

Ja voihan olla että lisää tulee vielä tosta Novita-lehdestä, se riippuu aika paljon siitä mitä seuraava Novita tuo mukanansa ;)
Kiitos että jaksoit lukea tänne asti, tulipahan taas aika jaaritusta ;)

Ei kommentteja: