maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Hei vaan kaikki "nysvääjät"!

Blogaaminen on minullekin vierasta, mutta katsotaan miten tämä lähtee sujumaan. Olen kolmikymppinen humanisti Tampereelta, ja perheeseen kuuluu insinöörimies ja reilun vuoden vanha tyttö. Häntä hoidan kotosalla vielä toistaiseksi, ja käsityöinnostus on oikeastaan nyt kotosalla ollessa muuttunut pakkomielteiseksi. :-) Olen virkannut pienenä tyttönä patalappuja ja pehmoleluille pipoja ja huiveja. Koulukäsitöitä inhosin. Yläasteella innostuin kuitenkin villapaitojen kutomisesta, ja nykyäänkin teen mielelläni suuritöisempiä juttuja. Pipoja ja muuta pientä syntyy tarpeen vaatiessa, sukkia ei koskaan sillä mummoni pitää vielä taloutemme sukitettuna.

Kutominen, eli siis neulominen virallisella suomella, on minun ykköslajini. Virkkaan joskus jotain, mutta se ei ole yhtä rentouttavaa. Ristipistojakin olen kokeillut mutta niissä on se huono puoli, että samalla ei voi katsoa telkkaria, mikä on minun käsitöiden teolle aika lailla perusvaatimus. Siksi esimerkiksi ompelusta en tykkää ollenkaan, ja kaivan koneen esille vain pakon edessä. Muita harrastuksia ei tällä hetkellä oikein ole, paitsi että inspiraation iskiessä tykkään lueskella, kuunnella musiikkia ja katsella elokuvia. Viime aikoina ei vain ole ollut kunnolla aikaa keskittyä näihin touhuihin, kun pikkuihmisen kanssa puuhailu vie kaiken liikenevän ajan.

Vielä en ole saanut päätettyä mitä mallia lähden tekemään, mutta eiköhän se Vapaa-Valinnan lankahyllyjen välissä vielä valkene. Sorrun aina ensin johonkin lankaan, ja vasta sitten alan miettimään mitä siitä voisi toteuttaa!

-Oryx-

Ei kommentteja: